Työpaikan kuvaus
Etsimme vakituiseen työsuhteeseen VASTAAVAA TYÖTERVEYSHOITAJAA vahvistamaan yrityksemme omaa, integroitua työterveysyksikköä. Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä, jossa tuet henkilöstömme työ- ja toimintakykyä arjen eri tilanteissa.
Tässä roolissa työtehtäväsi pitävät sisällään:
- Vastaat työterveysaseman päivittäisen toiminnan sujumisesta
- Esihenkilötyö ja tiimin päivittäisestä toiminnasta vastaaminen
- Työterveyspalvelujen koordinointi palveluntuottajien osalta
- Vastaavana työterveyshoitajana toimiminen työterveyshuollon asiantuntijana, esihenkilönä ja tiiminvetäjänä
- Työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin kokonaisvaltainen edistäminen
- Ennaltaehkäisevän työterveyshuollon ja työterveyspainotteisen sairaanhoidon toteuttaminen
- Aktiivinen yhteistyö esihenkilöiden kanssa työkyvyn tukemiseksi ja työhyvinvoinnin edistämiseksi
- Työterveystoiminnan kehittäminen ja ideointi, osallistuen uusien toimintamallien suunnitteluun ja toteutukseen organisaation tarpeiden mukaisesti
Itsenäisen työnkuvan lisäksi ympärilläsi on osaava ja kannustava tiimi, jonka kanssa jaat arjen oivallukset, haasteet ja onnistumiset. Työpisteesi sijaitsee Vantaan pääkonttorimme omalla työterveysasemalla, jossa toimit osana asiantuntevaa ja innostunutta työyhteisöä.
Pätevyydet
Onnistuaksesi tässä roolissa tarvitset:
- Terveydenhoitajan tutkinto, ylempi AMK katsotaan eduksi
- Kokemusta työterveyshoitajan tehtävistä
- Esihenkilötyökokemusta
- Hyvät vuorovaikutustaidot
- Hyvät tietotekniset valmiudet
- Aikaansaavaa työotetta
- Hyvä suomen ja englannin kielen taito
- Kehittämismyönteisyyttä
Edukseksesi katsotaan itsenäinen työote yhdistettynä vahvaan tiimityöskentelytaitoon. DH-potilastietojärjestelmän tuntemus on tehtävässä hyödyksi.
Me AFRYllä uskomme, että hyvinvoiva henkilöstö on menestyvän organisaation ydin. Siksi panostamme vahvasti ennaltaehkäisevään työterveyteen ja pitkäjänteiseen työkyvyn tukemiseen – nyt ja tulevaisuudessa.
Lisätietoja
Työsuhde-edut AFRYllä
Kaikkia AFRYläisiä tuetaan lounas-, liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työmatkaeduilla. Etätyössä ja vapaa-ajalla AFRYläisiä suojaa tapaturmavakuutus. Työntekijöillä on oikeus saada apua sairaan lapsen hoitoon.
Yhteishenkemme vahvistuu myös vapaa-ajan kerhoissa. Harrastuksissa vietetään yhteistä aikaa, ja tarjolla on monia mahdollisuuksia crossfit-tunneista golfiin ja lautapeleihin.
Vastuullisuus AFRYllä
Vastuullisuus, kestävän toiminnan edistäminen ja kestävien ratkaisujen luominen ovat osa AFRYn liiketoimintastrategiaa ja kaiken liiketoimintamme keskiössä. Yhdistämällä viimeisimmät teknologiat asiantuntijoidemme huippuosaamiseen luomme asiakkaillemme kestävää liiketoimintaa. Lue lisää vastuullisuustavoitteistamme: https://afry.com/fi-fi/artikkelit/vastuullisuus-ja-kestava-toiminta
Miksi juuri AFRY?
AFRYllä saat mahdollisuuden syventää ja laajentaa ammatillista osaamistasi työterveyshuollossa sekä mahdollisuuden työskennellä alan huippuasiantuntijoiden kanssa vauhdikkaassa ja kansainvälisessä organisaatiossa. Me AFRYllä rakennamme yhdessä kestävää tulevaisuutta ja kehitämme vastuullisia ratkaisuja, jotka palvelevat paitsi asiakkaitamme myös yhteiskuntaa.
Teemme työtä sen eteen, että jokainen uusi työntekijä pääsee työyhteisöön mukaan ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Haluatko lukea tulevien kollegojen urapoluista? Tutustu nettisivuihimme: https://afry.com/fi-fi/ura-afrylla
Kiinnostuitko?
Kerrothan lisää itsestäsi ja osaamisestasi hakemuksessasi, jotta pääsemme tutustumaan sinuun paremmin! Hakemus ansioluettelon ja palkkatoiveen kera tulee lähettää meille 2.8.2026 mennessä. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
AFRYllä muutos on työtämme. Muutos kumpuaa rohkeiden ihmisten ja ideoiden kohtaamisista, kun teemme yhteistyötä, kehitämme uusia teknologioita ja sisäistämme haastavia näkökulmia. Näin rakennamme tulevaisuutta. Etsimme aktiivisesti uusia osaajia avoimiin, osallistaviin ja monimuotoisiin tiimeihimme ympäri maailman. Tule mukaan vauhdittamaan muutosta kohti kestävää tulevaisuutta.
Other open roles at AFRY(6)
We provide engineering, project management, and advisory services that enable the energy and industrial transition and strengthen resilience in society.
Key team members

Liisa Palmu

Mattias Öhdén

Riku Suutari

Henrik Tegnér
Jobr aggregates jobs directly from company career portals — no middlemen. Our team applies on your behalf with AI-tailored resumes, reviewed by a human before submission.