Department Manager, Mechanical engineering
Etteplan.com
Office
Tampere
Full Time
Tampereen toimipisteellämme on tarjolla mielenkiintoinen mahdollisuus – haemme myyntihenkistä Osastopäällikköä esihenkilö- ja liiketoimintatehtäviin tukemaan Etteplanin kasvua ja strategiaa.
Osastopäällikkönä vastaat liikkuvien työkoneiden mekaniikkasuunnitteluosastosta ja sen kehittämisestä. Osastolla työskentelee noin 30 asiantuntijaa liikkuvien työkoneiden suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä.
Työn sijainti on Tampere, ja työtehtäväsi hoituvat joustavan hybridimallimme mukaisesti. Tehtävän luonteen myötä odotamme sinulta näkyvää läsnäoloa työarjessamme toimistolla sekä matkustusvalmiutta kotimaassa.
Roolisi keskeisimmät painopistealueet ovat myynnissä ja asiakassuhteissa, henkilöstön kehityksessä ja talouden hallinnassa. Tehtävänäsi on kasvattaa ja kehittää osastosi liiketoimintaa kestävästi nykyisten ja uusien asiakkuuksien kautta. Koska talouden hallinta on keskeinen osa liiketoimintaa, tehtävä sisältää talouden tunnuslukujen seurantaa, ennustamista ja raportointia. Liiketoiminnallisten vastuiden lisäksi vastaat osastosi henkilöstön hyvinvoinnista ja osaamisen kehittämisestä.
Tuot mukanasi vahvaa ymmärrystä teollisuuden kone- ja laitesuunnittelun eri osa-alueista. Sinulla on aktiivinen myynnillinen ote ja taitoa toimia asiakasrajapinnassa – ymmärrät asiakkaidemme liiketoimintaa ja pystyt asiakaslähtöiseen ajatteluun miettimällä kunkin asiakkaan tilanteeseen sopivan ratkaisun Etteplanin palvelutarjonnasta. Toimit sujuvasti yhteistyössä niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa.
Odotamme Sinulta
Koulutustaustasi on DI- tai insinööritutkinto tehtävään soveltuvalta tekniseltä alalta tai vastaava korkeakoulututkinto. Menestyäksesi tehtävässä sinulla on osoittaa aikaisempaa kokemusta ja näyttöä seuraavista useammalta vuodelta:
- Tuloksellisesta myynnistä ja asiakassuhteiden hoitamisesta
- Mekaniikkasuunnittelun liiketoiminnasta – suunnittelun kokemustausta on eduksi
- Asiantuntijoiden esihenkilötyöstä
- Talouden tunnuslukujen hallinnasta
LisäKsi Odotamme Kiinnostusta Ja NäKemystä:
- Positiiviseen ja innostavaan ihmisten ja asioiden johtamiseen
- Henkilöstön osaamisen kehittämiseen
- Datan ja tekoälyn hyödyntämiseen sekä sisäisissä toimintakäytännöissä että osana tarjoomaa
Arvostamme erityisesti aktiivista ja eteenpäin katsovaa työskentelyotetta ja ulospäinsuuntautunutta persoonaa. Tehtävässä tarvitset myös paineensietokykyä sekä luovaa ongelmanratkaisukykyä. Neuvottelu- ja kommunikaatiotaitosi ovat hyvät, ja hallitset suomen ja englannin kielen sujuvasti sekä kirjallisesti että suullisesti.
Katsomme Eduksi
- Kokemuksen seuraavien toimialojen liikkuvista työkoneista: kaivos- ja maanrakennusteollisuus, liikenne ja logistiikka sekä maa- ja metsätalous
- Pirkanmaan talousalueen teollisuuden tuntemuksen
- Aiemman kokemuksen projektiliiketoiminnasta ja hajautetuista projektitiimeistä
Tarjoamme Sinulle
Tarjoamme sinulle merkityksellisen, vastuullisen ja paljon vapausasteita sisältävän tehtävän, jossa on mahdollisuus itse vaikuttaa oman liiketoiminnan menestykseen ja samalla kehittyä monipuoliseksi johtajaksi.
Innostuitko ajatuksesta hypätä osastopäällikön saappaisiin? Haluatko olla mukana kasvattamassa ja kehittämässä osaavaa tiimiämme ja liiketoimintaamme? Olisiko tässä seuraava askel urallesi? Kerrothan meille itsestäsi mahdollisimman pian! Vastaamme mielellämme lisäkysymyksiin. Yhteyshenkilönä toimii Area Manager Mikko Gratschew. Mikon tavoitat toimistoaikoina numerosta 0405021199.
Department Manager, Mechanical engineering
Office
Tampere
Full Time
October 1, 2025