company logo

Asiakkuusjohtaja, Pohjolan OP Private

OP Financial Group

Office

Oulu, FI

Full Time

Sen vain tuntee - ylpeyden omasta kotiseudusta. Yhdessä pidämme huolta pohjoisen elinvoimaisuudesta.

 

Oletko sinä kokenut varallisuudenhoidon osaaja ja haluat päästä johtamaan ja kehittämään Suomen toiseksi suurimman osuuspankin Private-liiketoimintaa? Sytytkö asiantuntijoiden johtamisesta ja valmentamisesta sekä yhteistyön kehittämisestä yli tiimirajojen? Siinä tapauksessa voisit sopia joukkoomme esihenkilöksi Pohjolan OP Privateen.

 

Pohjolan OP toimii asiakkaidensa kumppanina pohjoisen Suomen alueella yhteensä lähes 500 osaajan voimin. Pankin suurimpia varallisuudenhoidon asiakkaita hoidetaan sopimuspohjaisesti Pohjolan OP Privatessa, jossa osaava asiantuntijatiimi huolehtii asiakkaiden varallisuudenhoidosta sekä muista pankki- ja vakuutuspalveluista kokonaisvaltaisesti. OP Private -palvelu on palkittu vuonna 2025 Suomen parhaana Private Banking -palveluna (Euromoney 2025). 

Tehtävästä

 

Asiakkuusjohtajana toimit esihenkilönä noin 20 henkilölle Pohjolan OP Privatessa. Tiimisi hoitaa Private-asiakkaita kokonaisvaltaisesti sekä tekee uusasiakashankintaa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa. Asiakaskunta koostuu sekä henkilöasiakkaista että yritys- ja yhteisöasiakkaista. 

 

Tiimissäsi työskentelee asiakasvastuullisia asiakkuusjohtajia, juristi sekä muusta pankkiasiakkuudesta vastaavia asiantuntijoita. Tehtävässä vastaat Pohjolan OP Privaten tuloksista ja toiminnan kehittämisestä varmistaen samalla erinomaisen asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden. Osallistut yhdessä muiden asiakkuusjohtajien kanssa koko pankin liiketoiminnan kehittämiseen.

Mitä toivomme sinulta?

 

Sinulla on vahva kokemus varallisuudenhoidosta sekä tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Aiempi kokemus esihenkilönä toimimisesta on sinulle eduksi.

 

Tehtävässä menestyminen edellyttää lisäksi:


•    kykyä innostaa, motivoida ja tukea yksilöitä ja koko tiimiä tavoitteiden saavuttamiseksi
•    aitoa kiinnostusta tiimiläistesi kehitystä ja hyvinvointia kohtaan
•    tehokasta ja päämäärätietoista tehtävien suunnittelua, organisointia ja priorisointia
•    analyyttisyyttä ja isojen kokonaisuuksien hallintaa
•    erinomaisia viestintä- ja esiintymistaitoja
•    kehitysorientoitunutta, liiketoimintalähtöistä ja asiakaskeskeistä työskentelyotetta

Mitä tarjoamme sinulle?

 

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän Suomen toiseksi suurimmassa osuuspankissa. Saat mahdollisuuden kehittää ja käyttää osaamistasi liiketoiminnan kumppanina. Sinulla on ympärilläsi noin 500 mukavan työkaverin joukko ympäri Pohjois-Suomea. Työskentelypaikkasi on ensisijaisesti Oulu, mutta myös Rovaniemi on mahdollinen vaihtoehto. Työ edellyttää matkustamista, sillä tiimiläisesi työskentelevät Oulussa ja Rovaniemellä. 

 

Tarjoamme lisäksi kattavat työsuhde-edut, joihin kuuluvat henkilökuntaehtoiset pankki-, vakuutus- ja lainapalvelut, suoriutumistasi tukeva tulospalkkiojärjestelmä sekä henkilöstörahasto. Lisäksi tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen sekä täysajan tapaturmavakuutuksen. Työssä jaksamiseen panostamme arjen tasapainolla ja joustavuudella sekä tarjoamalla käyttöösi lounas-, liikunta- sekä kulttuuri- ja hyvinvointiedut sekä mahdollisuuden edulliseen lomailuun Pohjolan OP:n lomahuoneistoissa.

Millainen on tuleva työyhteisösi?

 

Pohjolan OP on henkilökuntansa arvostama, vakaa ja vastuullinen työnantaja. Meillä on hyvä työilmapiiri sekä aktiivinen työyhteisö, jossa on matala hierarkia. Keskinäinen luottamus ja avoin keskusteluilmapiiri mahdollistavat yhdessä menestymisen ja toiminnan jatkuvan parantamisen.

 

Luomme tasa-arvoiset työskentelymahdollisuudet ja edistämme organisaation yhdenvertaisuutta. Ymmärrämme ja arvostamme vapaa-ajan ja työn tasapainoa ja mahdollistamme joustoja esimerkiksi tehtäväkohtaisen lähi- ja etätyön yhdistämisen, liukuvan työajan ja erilaisten työaikajärjestelyiden avulla.

 

Lue lisää Pohjolan OP:sta työnantajana sekä työskentelystä meillä osoitteesta https://www.op.fi/pohjolan/ura  

Miten tästä eteenpäin?

 

Hae tehtävää ja kerro meille lisää osaamisestasi viimeistään 28.9.2025 tällä sivustolla. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja kuulet meistä viimeistään 5.10.2025. Haastattelemme ehdokkaat viikolla 41. Henkilökohtaisesta haastattelusta jatkoon menevät hakijat osallistuvat henkilöarviointiin osana rekrytointiprosessia. Tehtävään valittu henkilö voi aloittaa työssä sopimuksen mukaan loppuvuoden aikana.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa pankinjohtaja Pasi Vartiainen puhelimitse 010 253 5435 keskiviikkona 10.9.2025 klo 9–11, perjantaina 12.9.2025 klo 13–14 ja maanantaina 22.9. klo 10–11.30 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@op.fi.

Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot, yritysyhteydet ja mahdolliset eturistiriidat sekä teetetään huumausainetesti.

Pohjolan Osuuspankki on Pohjois-Suomessa Oulun talousalueella sekä Lapissa 27 kunnan alueella toimiva täyden palvelun finanssitalo, joka tarjoaa ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta. Se kuuluu suomalaiseen OP Ryhmään ja on yksi suurimmista osuuspankeista. Sen lähes 500 asiantuntijaa palvelee pankki- ja vakuutusasiakkaita verkossa, puhelimessa ja kasvotusten. Jäsentensä omistaman, voimakkaasti kehittyvän ja eteenpäin katsovan pankin tehtävänä on edistää asiakkaidensa taloudellista menestystä. Se kantaa myös vastuunsa omasta toimintaympäristöstään Pohjois-Suomessa ja kehittää sen elinvoimaisuutta. Pankin menestys luo vakautta ja vaurautta, josta hyötyvät sekä asiakkaat että koko yhteisö.

OP Ryhmä – Meillä on jotain yhteistä

 

OP Ryhmä on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä. Hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme.

 

Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan vetovoimaisin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Meillä työskentely on merkityksellistä sekä työntekijöillemme että muille, sillä Suomen suurimpana finanssiryhmänä rakennamme työllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Sitä olemme tehneet jo yli 120 vuoden ajan.

Asiakkuusjohtaja, Pohjolan OP Private

Office

Oulu, FI

Full Time

September 9, 2025

company logo

OP Financial Group