Myyjiä kassalle joulusesonkiin (15 h/vko) K-Citymarket Lappeenranta
Kesko
Office
Lappeenranta
Full Time
Oletpa innokas tulevaisuuden osaaja tai kokeneempi asiakkaiden hurmaaja – Tervetuloa tekijöiden taloon!
Hae työhön joulusesonkiin, josta saat palkan lisäksi arvokasta työkokemusta, hyvän fiiliksen ja mahdollisuuden edetä urallasi K-ryhmässä.
Miksi meille kannattaa tulla töihin?
Meillä on työporukka, jossa viihdytään oikeasti – ei vaan puheen tasolla vaan se myös näkyy arjessa ja henkilöstötutkimus osoittaa, että meillä on hyvä tehdä töitä. Yhdessä tuumin jaetaan onnistumiset ja ratkotaan haasteet. Me huolehdimme, että pääset porukkaan ja sujuvasti alkuun. Sinä tuot asenteen ja me perehdytämme. Esihenkilösi onkin aidosti arjessa läsnä. Hän sparraa, kuuntelee ja tukee kehittymistäsi.
Uskomme, että työn oppii parhaiten tekemällä. Siksi emme etsi vain kokeneita osaajia, vaan rohkeasti töihin tarttuvia, kaupan alasta aidosti innostuneita tekijöitä, joita yhdistää halu ylittää asiakkaidemme odotukset.
Sesonkitöissä meillä pääset pelastamaan asiakkaan päivän huikealla palvelulla ja opit kokeneemmilta huipputyökavereilta kaupan monipuolisesta tekemisestä. Meillä olet tärkeä osa tiimiämme ja varmistat, että yhteinen arvomme – asiakas ja laatu kaikessa mitä teemme – toteutuu myös joulusesongin aikana.
Meille on tärkeää, että teemme kaupassa tiivistä yhteistyötä yli osastorajojen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osastotyöstä riennetään apuun kassalle ruuhka-aikana ja kassalta autetaan taas osastotyötä tekeviä, jotta saamme pikaisesti upeat uutuudet esiin kuormasta ilahduttamaan asiakkaitamme.
Nämä taidot tukevat onnistumistasi
- Sydämesi sykkii asiakaspalvelulle -haluat tarjota parhaan mahdollisen asiointikokemuksen jokaiselle asiakkaalle
- Asiakasmäärämme ovat ajoittain suuria, joten arvostamme oma-aloitteisuutta, huolellisuutta ja reipasta työotetta
- Työtä pelkäämätön ja joustava asenne
- Pystyt työskentelemään kaupan aukioloaikoina ja olet vähintään 18 vuotta
- Kykenet työskentelemään suomeksi
Mitä saat meiltä?
- Mukavan ja osaavan työyhteisön, joka auttaa ja tukee arjessa
- Kattavan perehdytyksen sekä oman kummi KAMU:n, joka auttaa sinua ja huolehtii, että pääset osaksi porukkaamme ja työssäsi hyvin alkuun
- Monipuolisia kaupan eri tehtäviä. Meillä voit rakentaa pitkänkin uran ja tuemme sinua osaamisesi kehittämisessä
- Kaupan TES:n mukaisen palkan + ilta- ja viikonloppulisät
- Suomen Aktiivisimpana työpaikkana tarjoamme HeiaHeia-hyvinvointiapin ja erilaisia liikuntahaasteita
- Tarjoamme henkilökunnan ostoedun omaan tavarataloosi.
Pääasiallisesti joulusesonkimme kestää marraskuun alusta tammikuun alkuun ja työsuhde sijoittuu tälle aikavälille joustavasti. Myymälätyö on vuorotyötä ja työvuorot ajoittuvat kaikille viikonpäiville kaupan aukioloaikojen mukaisesti.
Mikäli joulusesongin aikana huomaat, että kauppa on intohimosi, pyrimme tarjoamaan hyville, jatkosta kiinnostuneille työntekijöille mahdollisuuden työllistyä myöhemminkin K-Citymarketien palvelukseen.
Luo oma urapolkusi K-Citymarketissa! Tehdään hyvä kauppa – tule K-ryhmään.
📅 Lähetä hakemuksesi viimeistään 21.9.2025 oheisen linkin kautta. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.
KCM Lappeenrannan aukioloajat sijoittuvat ma-su klo 7-23.
📱 Haluatko tutustua meihin lisää? Löydät meidät myös täältä: Instagram Facebook
Miten rekrytointi etenee?
Täytä hakemus järjestelmässämme hae tästä -painikkeen kautta ◾ Kutsumme esivalintavaiheessa hakijoita videohaastatteluun ◾ Mahdollinen haastattelu tai rekrytointipäivä tavaratalossa ◾ Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin valintojen ja prosessin edetessä.
Huomioithan, että palkka määräytyy toimittamiesi työ- ja opintotodistusten perusteella. Varaudu toimittamaan ne prosessin aikana. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana ja voimme täyttää paikan ennen hakuajan päättymistä. Emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Me K-ryhmässä arvostamme monimuotoisuutta ja uskomme, että erilaiset taustat ja näkökulmat ovat avain menestykseen. Pyrimme luomaan työympäristön, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä. Yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä periaatteitamme rekrytoinnissa, palkitsemisessa ja urakehityksessä.
Myyjiä kassalle joulusesonkiin (15 h/vko) K-Citymarket Lappeenranta
Office
Lappeenranta
Full Time
September 8, 2025