Sairaanhoitaja Silmätautien leikkausosastolle
HUS
35k - 35k EUR/year
Office
HELSINKI UUSIMAA, UUSIMAA, Suomi
Full Time
Hei sinä leikkaussalien kokenut konkari, sellaiseksi mielivä tai urallasi vasta alussa oleva tulevaisuuden tähtihoitaja! Tässä tilaisuus, mitä kannattaa harkita. Konkarille tarjoamme mahdollisuuden oppia uutta ja mielenkiintoista erikoisalaa, kun taas untuvikolle tässä avautuu mahdollisuus luoda uraa leikkaussalityössä.
Silmätautien yksiköiden potilasmäärä on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Tänä vuonna valmistui upouusi Meilahden kampuksen lähellä sijaitseva Tammisairaala uusine, tilavine leikkaussaleineen, joka mahdollistaa omalta osaltaan toimintamme jatkuvan lisääntymisen ja kehittymisen. Mutta vastataksemme hoidon tarpeeseen, tarvitsemme joukkoomme lisää osaajia. Etsimme nyt yhtä vakituista sairaanhoitajaa ja muutamaa sijaista leikkausalityöhön.
Erikoisalamme voi kuulostaa Sinusta suppealta, mutta toimintamme on laajaa ja mielenkiintoista. Hoidamme sekä elektiivisiä että päivystysluontoisia leikkauksia, ja potilaiden ikähaitari vaihtelee tuoreista tulokkaista suurien ikäluokkien edustajiin. Oman alueemme potilaiden lisäksi meillä on valtakunnallisia vastuita kasvainpotilaiden leikkauksista, sarveiskalvosiirroista sekä viikonloppuisin verkkokalvoirtaumapotilaista.
Sairaanhoitajana tulet työskentelemään meillä anestesiahoitajana, instrumenttihoitajana tai päiväkirurgisena hoitajana – tai vaihdellen näissä eri rooleissa tai yhdistellen niitä kaikkia. Tällä hetkellä suurin tarve on anestesiahoitajista. Pyrimme kuitenkin huomioimaan sekä toiminnan tarpeet että omat toiveesi mahdollisimman hyvin.
Työaikasi tulisi olemaan pääsääntöisesti päivätyötä lisättynä kotivarallaolo päivystysvuoroissa.
Meille ei ole tärkeää se, mistä tulet. Meille on tärkeintä se, että hoitotyö on Sinulle sydämen asia. Ja kokemusta enemmän arvostamme sitä, että olet vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoinen, sekä halukas sitoutumaan yksikön toimintaan ja leppoisaan työyhteisöömme. Moninaisessa, monikulttuurisessa työyhteisössämme jokainen yksilö on arvokas sellaisena kuin on. Olemmekin useasti kuulleet, että meillä uudet tulokkaat otetaan aina hyvin vastaan, ja tämä on meille kunnia-asia. Mikäli Sinulta jo löytyy pre-, intra- ja post-operatiivista osaamista, katsotaan tämä Sinulle eduksi, mutta ennen kaikkea asenne ratkaisee.
Mitäpä sitä enää odottelemaan- laitat hakemusta tulemaan vaan! Kontaktoimme ja haastattelemme potentiaalisia hakijoita jo haun aikana, tai jos vielä kaipaat lisätietoa, soita Anjalle ja kysy lisää!
HUSissa olet elämäntyössä!
Tehtäväkohtainen palkka on 2950 €/kk ja mahdolliset kokemus- ja muut lisät.
Tehtävän kelpoisuusehdot
Laillistettu sairaanhoitaja.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito taikka ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.
Yhteystiedot
Osastonhoitaja Anja Liukko p, +358504279940
Rekrytoija Katja Kiviranta p. 040 705 0490
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
Yhdenvertaisuus on yksi arvoistamme. Edistämme aktiivisesti monimuotoisuutta työyhteisössämme. Haluamme, että meillä HUSissa työskentelee eri-ikäisiä, eri sukupuoliin sekä eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia. Meille olet tervetullut omana ainutlaatuisena itsenäsi.
Sairaanhoitaja Silmätautien leikkausosastolle
Office
HELSINKI UUSIMAA, UUSIMAA, Suomi
Full Time
35k - 35k EUR/year
September 2, 2025